Speech about Hungary 2018

Hungary moving towards full-blown authoritarianism

For me, personally, the way the European Union will deal with the case of Hungary and to some extent the case of Poland will determine my position on the European Union. The founding treaties of the Union say clearly that the Union is a community of democratic states. However, this founding principle of the European Union seems to be increasingly under threat by authoritarianism. When basic principles of political and civil freedoms are under threat the community of democratic states cannot watch idly allowing such developments to occur without resistance.

Indeed, it will be a very awkward situation when authoritarian leaders will sit around the tables in Brussels whether in the Council, Commission or the European Parliament. It will indeed be very awkward when such countries send their officials to the Union or chair the presidency of the Council. And it will indeed be not only awkward but morally impossible to concede to their influence in policy-making within the Union.

For me, the European Union as a project will be dead if the troubles in Hungary and Poland will be dealt with through impunity. What will remain of the European Union if not even the basic principles of freedom and democracy are respected? It would also be very irresponsible for the people of Finland to remain within a club where authoritarianism can grow freely. Instead, the Union should continue and take with the utmost seriousness the pledge to stand up for our basic freedoms. Political movements from different strands should unite in this pledge. I am not writing these words lightly but I firmly believe that some principles cannot be crossed. Democracy across the world has entered its struggle for survival. Even here in Europe. And we the citizens of the free world should not give up our freedoms to the authoritarian forces voluntarily.

Hungary, and Poland, should be kicked out of the European Union if they choose to continue going down the drain of full-blown authoritarianism. Harsh economic sanctions and international isolation should also follow to teach such authoritarian regimes a lesson. Our duties as Europeans is to stand up for our values and principles that unite us all under one banner of European composite culture and diversity. Democracy cannot exist without dialogue, freedom and respect for human rights. And at the end of the day authoritarianism only leads to corruption, backwardness and a decay into a hollow void of what such regimes are. Such regimes cannot solve our social issues nor the climate issue but will only lead to sorrow and sadness as those who love freedom the most are imprisoned and murdered.

Euroopan unioni kaikille ei harvoille

Maailmaa katsoessa ja maailman historiaa tuntien huomaa demokraattisten yhteiskuntien tulevan harvoista alueista. Moderni edustuksellinen demokratia kehittyi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa ja sen myötä olemme voineet kehittää asioita kuten mielipide- ja ilmaisunvapauksia, joilla voimme nostaa esille yhteiskunnan epäkohtia.

Tällä hetkellä Euroopan, ja myös ihmiskunnan, suurimmat haasteet tulevat selkeästi ilmastonmuutoksesta ja inhimillisen yhteiskunnan kestävyydestä. Haasteena on miten voimme muokata yhteiskuntaa ilmaston ja ympäristön kannalta kestävämmäksi samaan aikaan kun teknologisessa ja globalisaation mullistuksessa pidämme kaikki mukana. Emmekä lähde rakentamaan yhteiskuntaa siten, että rikkaudet ja resurssit keskittyvät vain harvoille ja valituille. Valitettavasti eri tutkimusraportit viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että maailman rikkaudet keskittyvät tällä hetkellä yhä harvemmille käsille ja yhä useammassa hyvinvointiyhteiskunnassa keskiluokka, jota on yleensä nähty edustuksellisen demokratian takeena, kuihtuu. Ihmiskunnan on nyt löydettävä jotenkin harmonisen tien, jolla voimme rakentaa tulevaisuutta terveellä pohjalla, vaikka tästä tiestä ei tule helppoa ja ratkaisujen on oltava kunnianhimoisia.

Suomen ja suomalaisten kannalta on erittäin tärkeätä, että olemme vahvasti osa Euroopan unionia mukana pohtimassa miten voimme rakentaa parempaa Eurooppaa ja kestävämpää ihmiskuntaa. Jokainen sukupolvi ja jokainen hetki on aina sellainen hetki, jolloin tätä työtä on tehtävä. Mitään emme voi ottaa itsestäänselvyytenä. Mielestäni oli surullista nähdä eduskuntavaalien aikana Perussuomalaisten vaalikampanjaa, jossa yritettiin laittaa heikko heikkoa vastaan ja keskusteltiin ilmastohysteriasta.

Jussi Halla-aho muun muassa väitti, ettei suomen oikein kannata kantaa taakkaa ilmastonmuutoksesta koska täällä asuu alle promille maailman väestöstä. Kiinnittäen huomiota enemmän suurimpiin saastuttajiin. Mielestäni tuollainen kanta on varsin vastuuton ja epärakenteellinen ja samalla ei tunnu olevan niin, että perussuomalaiset olisivat ymmärtäneet eduskuntavaalien olevan samalla EU-vaalit, jonka kautta voimme paremmin vaikuttaa maailmanlaajuisiin ilmastopäästöihin Euroopan unionin sisällä ja myös ulkoisesti muun muassa ilmastoystävällisemmän kauppapolitiikan kautta. Samaan aikaan olisi viisasta valjastaa entistä enemmän kansakunnan voimavaroja kehittämään Suomelle vihreätä loikkaa investoimalla ilmastoystävälliseen infrastruktuuriin ja teknologiaan.

Yhdysvalloissa moni demokraattipuolueen edustaja on alkanut puhumaan New Green Deal nimisestä politiikasta kamppailussaan ilmastonmuutosta vastaan. Ideana on yhdistää aktiivinen työllisyyspolitiikka ja ilmastopolitiikka yhteen rakentamalla tulevaisuuden yhteiskuntaa mobilisoimalla suuria rahallisia resursseja tehdäkseen vihreän loikan. Miksi emme voisi olla näin kunnianhimoisia Euroopan unionissa? Entä jos sitoisimme vähintään kaksiprosenttia meidän vuosittaisesta BKT:stämme nimenomaan Euroopan laajuiseen New Green Deal politiikan versomaiseen? Saisimme näin valjastettua suuria määriä resursseja työllisyyteen, tutkimukseen ja muihin hankkeisiin, jotka tähtäävät Euroopan unionin talouselämän ja energiantuotannon muokkaamista ilmastoystävällisempään suuntaan.

Samaan aikaan kun meidän olisi kehitettävä sellaista kauppapolitiikkaa, joka olisi ympäristöystävällisempää ja investoitava kunnianhimoisesti talouselämän mullistamiseen vihreämpään suuntaan meidän on huolehdittava yhteiskunnan heikoimmista. Olen vuosien saatossa saanut asua ja matkustaa ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Valitettavan useasti olen saanut törmätä yhteiskuntiin, joissa keski- ja yläluokka joutuvat asumaan aitayhteiskunnissa irrallaan ympäröivästä maailmasta. Näitä olen nähnyt muun muassa Israelissa, Intiassa ja ihan lähialueellamme Pietarissa. Aitayhteiskunnat ovat merkki siitä, että ei olla onnistuttu rakentamaan sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa. Maailmanlaajuisesti olen saanut ymmärtää aitayhteiskuntien olevan enemmän sääntö, kun poikkeus. Euroopan unionin sisällä on harvakseltaan tällaisia yhteiskuntia, joissa ihmiset asuvat aidatuissa alueissa ja käyttävät pelkästään yksityisiä palveluita koska julkista sektoria ei oikein ole huolehtimassa ihmisten huolista.

Elämme aikana, jolloin rikkaista tulee rikkaampia ja keski- ja työnväenluokka kuihtuu kuihtumistaan ja yhä suurempi määrä ihmisiä sysätään syrjään yhteiskunnan kehityksestä köyhyyteen ja yksinäisyyteen. Viime aikoina on saanut huomata miten eri eurooppalaisissa maissa, sekä Yhdysvalloissa ja myös muualla, sellaiset voimat, jotka jollain tavalla muistuttavat historian synkkiä ajankohtia ovat kasvussa. Mikäli katsomme esimerkiksi Suomen 2019 eduskuntavaalien karttaa huomaa, että monesta teollisuuskunnasta Perussuomalaiset ovat saaneet hyviä äänestystuloksia. Äänestystulokset ovat myös aika hyviä suurimmissa kaupungeissa, joissa aikaisemmin on äänestetty vasemmistoa. Toki valumapintaa tähän suuntaan tulee myös konservatiivisilta voimilta, jotka haluavat mahdollisesti rakentaa konservatiivisempaa yhteiskuntaa. Muutokset varmasti pelottavat monta ihmistä ja samaan aikaan pettymys ja pelko on suuri syrjäytyä yhteiskunnan marginaaliin. Näitä ihmisiä on myös kuunneltava ja jotenkin on otettava kontaktia myös tähän yhteiskunnan osaan. Sosialidemokraattien tulisi jatkossa tehdä enemmän töitä saadakseen myös yhteiskunnan heikoimpien ääniä paremmin. Yleisesti tarvitsemme aitoa ja rehtiä vuoropuhelua, joissa mietimme yhdessä, miten saamme yhteiskuntaa rakennettua parempaan suuntaan ilman, että syyllistetään joitan osia yhteiskunnan heikoimmista. Vastakkainasettelua yhteiskunnan heikoimpien kesken emme tarvitse. Mikäli dialogiaan ei onnistuta ja yhteiskunta tältä osin jakautuu enemmän, olemme jonkinlaisessa edustuksellisen demokratian kriisissä sekä Suomessa, että Euroopassa. Joudumme tottumaan ihmeellisiin koalitioihin, joissa moni talouspoliittinen ja arvioihin liittyvät periaatteelliset asiat vesittyvät. Mikä osaltaan nakertaa ihmisten luottamusta edustukselliseen demokratiaan, vaarana on myös radikalisoituminen.

Suomen sisällä on tietysti tehtävä kaikki mitä voimme pitääkseen ihmiset samassa veneessä ja rakentaa kestävää yhteiskunta, jossa ihmisillä pysyy ihmisarvo. Varsinainen muut voima ja vaikuttamisen mahdollisuudet tulevat kuitenkin Euroopan unionin kautta. Monesti keskustaoikeistopuolueet ja uusliberalistipuolueet tykkäävät keskustella julkisensektorin kestävyysvajeesta. Harvoin he puhuvat mistä kestävyysvaje ja julkisen sektorin velkaantuminen oikein johtuu. Toki osalta asiaan liittyy eri suhdanteet ja kilpailukykyyn liittyvät asiat. Toisaalta asiaan liittyy suuriesti se tosiasia, että olemme joutuneet länsimaissa sellaiseen kuiluun, jossa työvoimasta kilpaillaan raa’asti maailmanlaajuisesti. Myös sellaisissa maissa, joissa työläisillä ei ole oikein oikeuksia eikä heille makseta sellaista paikkaa, jolla pystyy oikein elämään. Tällaiselta näyttää maailmanlaajuinen työvoimaan liittyvä polkuhinnoittelu. Tähän olisi jollain tavalla löydettävä ratkaisuja, jotta ihmisillä säilyy arvokas ihmisyys. Toinen ongelma tulee puhtaasti verotuksesta ja verosuunnittelusta. Rikkailla on varsin suuret mahdollisuudet välttää veronmaksua ja heidän verotustansa on edellisten vuosikymmenten aikana myös höllennetty. Euroopan unionin olisi uudistettava veropolitiikkaansa, jotta saamme yhteiskunnan rikkaimmat kantamaan yhteiskunnallista vastuuta, jotta saamme julkisen sektorin velkaa taitettua ja enemmän resursseja vapautettua ilmastollisesti ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentamista varten.

Tulen tulevina viikkoina kiertää kenttää niin paljon kun pystyn ja jaksan antamassa ihmisille tämän viestin eteenpäin. Pyrin olemaan syyllistämättä, mutta tulen kyllä analysoimaan toisten politiikkaa ja myös kuuntelemaan. Haluan tehdä empaattisen kampanjan, jossa seison kuitenkin vankasti arvojeni takana. Jokainen päivä tuo tullessaan iloisia ja ikäviä uutisia ja elämässä on kamppailtava ja yritettävä parhaansa jokainen päivä. Mikäli haluatte minut jonnekin puhumaan tai tavattavaksi kannattaa olla yhteydessä. Rakennetaan nyt parempi Suomi ja Eurooppa ja keskustellaan yhdessä niistä tavoista joilla me se tehdään.

Situationen i Frankrike väcker många frågor om Europas framtid

INSÄNDARE HBL 17.12.2018

Missnöjet med att välfärdsstatens andra funktioner monteras ned på samma gång som integrationspolitikens resurser ökar gör att kampen mellan svaga grupper hårdnar.

Situationen i Frankrike med gula västarna väcker många tankar om samhällets sociala hållbarhet och Europas framtid. Demonstrationerna, som blivit mer och mer våldsamma, har nu pågått i en månad. De koordineras varken av fackföreningsrörelsen eller av något politiskt parti, utan har uppstått mer eller mindre spontant som följd av att människor mobiliserats via sociala medier efter att president Emmanuel Macron beslöt att höja bensin- och dieselskatten med 10 procent. Demonstrationer har ägt rum i hela landet och spritt sig delvis till Belgien och Nederländerna. De största har försiggått i Paris, där de inledningsvis var fredliga, men med tiden urartat till våldsamma kravaller.

När Macron för ett och ett halvt år sedan valdes till president var det en stor politisk sensation. Hans nybildade rörelse “En Marche” erövrade mer än hälften av platserna i det franska parlamentet och makten i landet låg i hans hand efter att han i presidentvalets andra omgång besegrat högerpopulisternas kandidat Marine Le Pen. Många var fascinerade av att fransmännen övergett sina gamla partier och hyllade visionären Macron. Men de som hade lyssnat noggrant på hans tal visste vad som komma skulle. Utöver hans entusiastiska krav på grundläggande förändring byggde hans politiska plattform på marknadsliberalism och skattesänkningar för de rika. Något som många av hans väljare inte stöder.

Situationen för Macron är nu helt annorlunda. Han kallas för de rikas president och han stöds vid det här laget av färre än en fjärdedel av folket. Det var planerna på förhöjd bränsleskatt som blev droppen som fick bägaren att rinna över för fransmännen, som redan fått uppleva flere år av ekonomisk stagnation. De protesterar nu både mot de växande levnadskostnaderna och de minskade lönerna, och mot nedmonteringen av välfärdsstaten. Macrons regering har nu försökt komma med blygsamma eftergifter, men de har hittills inte fungerat.

Så här kan det inte fortsätta.

Händelserna i Frankrike ger en bild av ett Europa där samhällena håller på att delas upp i vinnare och förlorare. Flera stolta industrisamhällen har marginaliserats genom att automatisering, robotisering och globalisering lett till vidsträckt arbetslöshet. Den arbetande medelklassen tynar bort och ersätts av marginaliserade medborgare.

I Europa har åtstramningspolitiken och nedmonteringen fångat människor i en nedåtgående spiral, utan hopp om bättre framtid. Trots att människor kämpar allt hårdare för sin överlevnad försämras deras situation och de står utan hopp om en bättre framtid. Förutom den allt svårare arbetsmarknadssituationen i lokalsamhällena måste också flyktingfrågan beaktas. Om försvagade samhällen ska ta emot flyktingar ställs svaga mot svaga och det leder lätt till konflikter. Det har blivit svårare för den traditionella arbetarklassen att konkurrera med invandrarna som tvingas arbeta under sämre villkor än den bofasta befolkningen. Olika arbetsmarknader för lokalbefolkningen och invandrarna, en slags rasistisk segregation, leder lätt till att missnöje och konflikter uppstår mellan olika, utsatta grupper.

En annan faktor, som ökar missnöjet bland de svaga i samhället handlar om att en allt större del av de allmänna resurserna sätts in i integrationspolitiken. Missnöjet med att välfärdsstatens andra funktioner monteras ned på samma gång som integrationspolitikens resurser ökar gör att kampen mellan svaga grupper hårdnar.

Många är medvetna om hur kraftfulla beslut som krävs för att klara de avtalade klimatmålsättningarna, men betydligt färre har fäst sin uppmärksamhet vid desintegrationen av samhället. Om den nuvarande utvecklingen inom världsekonomin fortsätter så att de rika bär allt mindre ansvar för jämlikheten i samhället kommer vår nuvarande samhällsordning att försvinna. Nya visioner och aktivt samhällsbygge utifrån dem behövs för att vi ska komma ut ur den kris mänskligheten i dag står inför.

Tomi Kontkanenpolitices magister, Helsingfors