Asetun ehdolle sosialidemokraattina pitkän pohdinnan ja monen pyynnön jälkeen. Tuntuu siltä, että aika on kypsä antaa takaisin Suomelle ja Euroopalle kaikkien mahdollisuuksien jälkeen, jotka olen saanut minun työväenluokka taustasta huolimatta. Muistan ensimmäisen päiväni yliopistolla, jossa opettaja kysyi luentosalissa, miten monella meidän ylioppilaiden vanhemmilla on korkeakoulutausta. Lähes kaikkien käsi nousi ilmaan. Ei minun. Silloin ymmärsin olleeni huoneessa vastoin kaikkien odotuksien. Istuin huoneessani dysleksiastani ja monen muun vastoinkäymisestä huolimatta. Olin yläasteella ollut esimerkiksi ollut rajusti koulukiusattu. Vietin ennen loppukokeita varmaan pari kuukautta sairauslomalla kiusaamisen aiheuttamasta ahdistuksesta ja uupumuksesta. Joten en oikein ymmärtänyt miten olin taistellut itseni tuohon luentosaliin.

Muistan hyvin kaikki ne hetket, jolloin hyvin nuorena kävelin Hangon jylhillä rannoilla. Katsoin aavaa merta ja kaikkia niitä laivoja, jotka liikkuivat horisontilla. Pienellä Hangolla, jossa moni luonteeltaan vahva ihminen asuu, on taipumus kasvattaa seikkailijoita, jotka haluavat ulos maailmalle. En voinut silloin aavistaa, että eräänä päivänä unelmani kävisi toteen ja pääsisin opiskelemaan valtiotieteitä ja seikkailemaan ympäri maailmaa.

Tyylini on aina ollut empaattinen eri kohtaamisissani ihmisten kanssa ympäri maailman. Riippumatta toisten ihmisten arvioista kohtaan ihmisiä empaattisesti ja uteliaasti mahdollisuudesta saada oppia jotain uutta. Minua on myös muokannut kovat varttumisen vuoteni koulukiusattuna poikana. Lukioaikani meni itseluottamukseni uudelleen rakentamiseen Hangon hyrskyjen kamppailujaoksen tatamilla. Siinä seurassa on monta kovaa luuta, joita ihailen yhä edelleen. Olen myös erittäin kiitollinen saamastani avusta noilta tatameilta. Ilman teitä tyyppejä en olisi täällä.

Åbo Akademi antoi minulle vapauden laajentaa intellektuaalista ajatteluani ja rakentaa omaa elämää ilman pelkoa, ettei minua hyväksyttäisi. Noina vuosina aktivoiduin sosialidemokraattiseen opiskelijaliikkeeseen. Sydämeni on aina lyönyt vasemmalle kaiken sen humanismin takia ja uskon siihen, että voimme rakentaa parempaa ihmiskuntaa. Moni hankolainen on sosialidemokraatti arvoiltaan, joten ehkäpä arvoni ovat tulleet suoraan kasvatuksesta paikallisyhteiskunnasta. Usko siihen, että ihmisellä on jakamaton ihmisarvo taustastaan riippumatta.

Åbo Akademista seurasi lähes kaksi Belgian vuotta. Ensin opiskelin vuoden Leuvenissä Leuvenin yliopistolla Eurooppapolitiikkaa ja sen instituutioita. Myöhemmin sain mahdollisuuden tehdä töitä harjoittelijana Euroopan parlamentissa. Se oli kova mutta opettavainen työ, joka antoi minulle myös käytännön kokemuksia.

Sen jälkeen olen saanut rakentaa itseni ylös nollasta Helsingissä hyvien työkavereiden kanssa Kuntoutussäätiöllä. Täällä teemme töitä yhteiskunnan heikoimpien puolesta. Teemme työtä, jossa kehitämme muun muassa eri malleja ja työkaluja, joilla pyrimme integroimaan yhteiskunnan syrjäytyneitä ja maahanmuuttajia osalliseksi yhteiskuntaan. Se on arvokas työ, joka on antanut minulle paljon tietoa ja osaamista hyvinvointiyhteiskuntamme haasteista sekä Suomessa että Ruotsissa. Täällä on monta ihmistä, joita minun pitäisi kiittää. Taidatte tietää, keitä olette.

Hyvät ystävät. Asetun ehdolle nyt vaikka se on vaikeata koska tiedän elämänkokemuksieni ja osaamiseni tulevan hyvään käyttöön yhteiskunnallemme. Haluan yhteiskuntamme olevan oikeudenmukainen ja myös tulevien sukupolvien saavan samat mahdollisuudet, joista omani on saanut nauttia.

Kuuntelen myös erittäin mielelläni mitä ihmisillä on sydämellä, vaikka tulen kampanjan aikana ajamaan erilaisia poliittisia hankkeita

Ihmiskunta seisoo suurien haasteiden edessä tulevina vuosina kuten esimerkiksi ilmastokriisi, uhatut ihmisoikeudet ja kasvava yhteiskunnallinen eriarvoisuus, joissa rikas rikastuu ja köyhä köyhtyy. Euroopan unioni on meidän paras keino ratkaista nämä ongelmat. Tarvitsemme progressiivisen sosialidemokraattisen politiikan Eurooppaan, jotta voimme ratkaista ilmastonmuutoksen ja pelastaa hyvinvointiyhteiskunnan.

Eurooppa kaikille – ei harvoille!

Voitte kutsua minut eri tapahtumiin puhujaksi tai kutsua minut tavattavaksi. Ottakaa vain yhteyttä!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s